Valmistauduin tähän päivään nukkumalla huonosti. Jännitti, tunnusta. 10 vaille yhdeksän avasin nettiselaimen ja kirjoitin H&M:n verkkokaupan osoitteen tärisevin käsin. TRÖÖTS! "Verkkokaupassamme on tällä hetkellä ruuhkaa. Yritä myöhemmin uudelleen."
-" VOI %#&?!!!".
20 minuutin "yritä uudelleen"-linkin renkkaamisen jälkeen oli luovuttaminen lähellä kun jännetupintulehdus alkoi koputella ovelle. Päätin vielä kuitenkin jatkaa kivistä taivaltani kohti Lanvinia.
Ja, ah! Kärsivällisyys palkitaan. Puolentunnin renkuttelun jälkeen pääsin sisään verkkokauppan! Ykkös-suosikkini oli jo viety päältä, mutta onnistuin tekemään oikein mukavia ostoksia sekä itselleni että poikaystävälleni(jonka kaikki ykköstoiveet onnistuin ostamaan).
Voin kertoa, että halu hehkuttaa on suuri:) Jee,jee!Rokrok!Triuuuu!
