tiistai 23. marraskuuta 2010

I got Lanvin...and tenosynovitis!


Valmistauduin tähän päivään nukkumalla huonosti. Jännitti, tunnusta. 10 vaille yhdeksän avasin nettiselaimen ja kirjoitin H&M:n verkkokaupan osoitteen tärisevin käsin. TRÖÖTS! "Verkkokaupassamme on tällä hetkellä ruuhkaa. Yritä myöhemmin uudelleen."
-" VOI  %#&?!!!". 

20 minuutin "yritä uudelleen"-linkin renkkaamisen jälkeen oli luovuttaminen lähellä kun jännetupintulehdus alkoi koputella ovelle. Päätin vielä kuitenkin jatkaa kivistä taivaltani kohti Lanvinia. 

Ja, ah! Kärsivällisyys palkitaan. Puolentunnin renkuttelun jälkeen pääsin sisään verkkokauppan! Ykkös-suosikkini oli jo viety päältä, mutta onnistuin tekemään oikein mukavia ostoksia sekä itselleni että poikaystävälleni(jonka kaikki ykköstoiveet onnistuin ostamaan).


Voin kertoa, että halu hehkuttaa on suuri:) Jee,jee!Rokrok!Triuuuu!


keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Mikä erottaa naalin puudelista?

Huippumalli-Nanna on yksi Animalian "Turkistarhaton Suomi 2025"-kampanjan tukijoista. Täytyy sanoa, että tämä on mielestäni enemmän kuin hieno juttu! Amerikoissahan PETA on toteuttanut monia julkkisten tukemia kamppanjoita. " I rather go naked that wear fur" ja "Ink not mink" lienevät niistä tunnetuimmat.

Animalia ei onneksi riisunut Nannaa alasti:) Myös useat muut julkisuudenhenkilöt kuten näyttelijä Aku Hirviniemi ja vaatesuunnittelija Paola Suhonen ovat ilmoittautuneet kampanjan tukijoiden listalle. Tutustu kampanjaan Animalian sivuilta:http://animalia.fi/turkistarhatonsuomi


Kuva: Animalia

Päivän asu:Urban Safari

Tänään oli päälläni viime shoppailujen tulosta. Neule, pantteritunika ja legginsit, Gina Tricot. Rannerenkaat, H&M. Ne on tosin ostettu suunnilleen 3 vuotta sitten. Huivi on mun vanhan iltapuvun shaali. Go, uusiokäyttö!

tiistai 4. toukokuuta 2010

Poor people go Shopping!

Niin kuin olen jo kertonut, heitin rumat ja sopimattomat vaatteet klasista mäjelle:) Vaatekaappiin jäi vain muutama perusvaate ja paljon tyhjää tilaa. Mutta mitä tehdä kun lompakko on lähes yhtä tyhjä kuin vaatekaappi? No mennään tietty Gina Tricotiin ja H&M:ään alennuslaareja tonkimaan(ja muutenkin..)!Ja tarkoituksena oli ostaa mahdollisimman monipuolisesti yhdisteltäviä vaatteita.Tässä viimeisen parin viikon aikana hommatut vaateparret:
Khaki-vihreä ja hiekanvärinen neuletakki ovat identtiset, jotka lähtivät erittäin huokeaan 5 euron (ale)hintaan GT:ltä. Pantteri-tunika n.15 euroa, GT. Raita-tunika n.15€, GT.Kaulakoru 20€, Limited Collection by Seppälä. Huivi kirpparilta 1 euro(jee).

Musta paljettitunika 7 euroa (ale), H&M. Hihaton niittitunika 4€ (ale), GT. Sergeant Pepper henkinen jakku 20€ (ale), H&M, jonka alla GT:n laivastionsininen, painijaselkäinen toppi,n. 10€.

Ostin H&M:stä myös mustan ja valkoisen perus-T-paidan ja Vero Modasta farkkulegginssit, mutta en jaksanut kuvata niitä koska ovat niin peruskamaa.

Rahaa meni ihan järkevä määrä ja kaapissani on nyt vähän täytettä. Postailen jossain vaiheessa kuvia asuista, joita saan vaatteista kasattua.

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Huippumalli haussa

Olen vähän myöhässä liikkeellä, mutta Huippumalli haussa tulee taas. Kaksi tyttöä on jo pudonnut. En oikein osaa vielä sanoa tämän vuoden kilpailijoista kauheasti. Kukaan ei vielä hulluna erotu. Mielestäni viime vuonna Nanna pomppasi joukosta esiin aika nopeasti. Tähän mennessä, kun olen nähnyt pari varsinaista jaksoa, sanoisin,että mun suosikki Tiia. Hänessä on itsevarmuutta ja kuvatkin ovat näyttäneet hyviltä. Toisena tulee Saara, jossa on mielestäni jotain samaa kuin Suvi Koposessa.

Kuva

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Muodin jumalattaret

Beth Ditto
Monet inhoo, minä en. Beth Ditto on upea esimerkki siitä, että ison naisen ei todellakaan tarvitse pukeutua rumiin kaapuihin. Mahtava! Julkea! Muodokas!Tsekkaa kainikset:D Kuva

Dita von Teese
Moderni pin-up-tyttö, joka ei tunnu koskaan tekevän muotimokaa. Dita uhkuu tyyliä ja klassista kauneutta. Nainen muuten värjää hiuksensa itse! Kuva

Lady Gaga
Monet inhoo, minä en. Lady Gagan "futuristinen domina"-tyyli tuntuu olevan tällä hetkellä kohtalaisen monen muotisuunnittelijan innoituksen lähde. Kreisit kampaukset ja kengät, hulluttelevat vaatteet ja meikit. Naisella on kaikkea! Kuva

Maria Veitola
Monet inhoo, minä en.Suomen ainut ja oikea fashion goddess! Maria leikittelee tyyleillä ja saa todistetusti minkä vain vaatteen näyttämään hyvältä. Kuva

Sunnuntai on Strömsö-päivä!

Tänään:

1. Vein kasan vaatteita kirpputorille

2. Istutin pari yrttiä meidän hienoihin, kissavarmoihin, pieniin kasviämpäreihin olohuoneen ikkunalla.

Vähän mahtavalle tuoksuvaa korianteria....

....ja pirteää minttua. vielä olisi kaksi ämpäriä odottamassa yrttejä. Kelasin, että varmaan basilikaa ja rakuunaa.

3. Maalasin poikayhtävän vanhempien tuoman, hienon, vanhan ikkunanpokan turkoosiksi. Jätin sen tahallani vähän tuommoiseksi rustiikkiseksi( mun lempisana:)). Tulee vähän sitä kuuluisaa maalaistunnelmaa. Ajattelin ripustaa ikkunan tuonne meidän parvekkeelle ja ehkä laittaa jonkun kasvin kiipeämään pokaa pitkin. Täytyy kattoa..



4. Aion katsoa Strömsön klo 17.15. Siellä avataan tänään grillikausi. Jee.